Bygget

Olemme kaksi Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistunutta arkkitehtia ja ystävää, joiden pitkäaikainen urahaave omasta arkkitehtitoimistosta toteutui Bygge Arkkitehtien perustamisen myötä vuonna 2022. Ennen yhteisen toimiston perustamista kumpikin meistä ehti omilla tahoillaan kartuttaa yli kymmenen vuoden työkokemuksen ja saavuttaa kaikkein vaativimpienkin suunnittelutehtävien suunnittelupätevyyden muun muassa tamperelaisissa arkkitehtitoimistoissa työskennellen. Yhteistä toimistoa edeltäneellä työurallaan Tytti erikoistui ennen kaikkea asuntosuunnitteluun, Marjukka puolestaan asuntosuunnitteluun ja korjausrakentamiseen. Bygge-arkkitehteina erityisosaamistamme asumisen saralla ovat pientalot, omakotitalot, huvilat, kesämökit sekä muut vapaa-ajan asunnot. Työskentelemme mielellämme sekä uudiskohteiden että korjauskohteiden parissa ja omaamme molemmat kattavasti kokemusta monenlaisista runkorakenteista ja rakennusmateriaaleista.

Nautimme yhdessä tekemisestä ja keskinäinen yhteistyömme toimii saumattomasti. Suunnittelun taustalla jaamme samanlaiset suunnitteluperiaatteet ja arkkitehtuuriin liittyvät arvot: meille tärkeää on ihmislähtöinen lähestymistapa sekä aikaa, käyttöä ja katsetta kestävä arkkitehtisuunnittelu, joka kumpuaa ennen kaikkea asiakkaan tarpeista ja toiveista. Yhteisen näkemyksemme mukaan paras lopputulos saavutetaan tiiviillä yhteistyöllä ja avoimella vuorovaikutuksella. Meistä on tärkeää toimia aktiivisesti asiakkaan tukena läpi koko suunnittelu- ja rakennusprosessin, minkä vuoksi haluamme panostaa tehokkaaseen yhteydenpitoon ja tavata asiakkaitamme useasti suunnitteluprosessin eri vaiheissa. Koemme jokaisen kodin suunnittelutyön henkilökohtaisesti merkityksellisenä, ja toivommekin tämän tunteen välittyvän läpi suunnitteluprosessin aina lopputulokseen asti.

Tytti Vanhanen, CEO

Arkkitehti- ja pääsuunnittelu

Pätevyys:
Erittäin vaativien kohteiden rakennus- ja pääsuunnittelu V+

+358 41 506 5471
tytti@byggearkkitehdit.fi

Marjukka Murtojärvi

Arkkitehti- ja pääsuunnittelu

Pätevyys:
Erittäin vaativien kohteiden rakennus- ja pääsuunnittelu V+

+358 40 865 0360
marjukka@byggearkkitehdit.fi

Meistä onnistunut arkkitehtisuunnittelu perustuu ennen kaikkea toimivalle yhteistyölle sekä aktiiviselle vuorovaikutukselle asiakkaan ja arkkitehdin välillä. Ihmislähtöinen suunnittelu on meille tärkeä lähtökohta, joten suunnitteluprosessin alussa haluamme aina tutustua rauhassa asiakkaisiimme ja kuunnella asiakkaan rakennusprojektille asettamat toiveet ja tarpeet tarkasti. Ajattelemme suunnittelutyön olevan asiakkaan ja arkkitehdin yhteinen prosessi, jossa asiakas on jatkuvasti ohjaamassa työn tavoitteita kohti toivottua suuntaa. Lopulta onnistunut suunnitelma on tasapainoinen kompromissi asiakkaan toiveiden, tontin ja kaavan tarjoamien lähtökohtien sekä käytössä olevan budjetin välillä.

Arkkitehteina koemme jokaisen suunnittelutyön henkilökohtaisesti merkityksellisenä, ja toivomme tämän tunteen välittyvän läpi suunnitteluprosessin aina onnistuneeseen lopputulokseen asti. Koska oman kodin rakentaminen on monelle asiakkaallemme heidän elämänsä suurin rakennusprojekti, meistä on tärkeää toimia läsnä olevina luottohenkilöinä läpi koko suunnittelu- ja rakennusprosessin. Haluamme panostaa aktiiviseen yhteydenpitoon ja tavata asiakkaan kanssa useasti suunnitteluprosessin eri vaiheissa.

Yhteensä Byggen arkkitehdeilla on yli 20 vuotta suunnittelukokemusta ja meiltä löytyy korkeimmat FISE-luokitukset eli pätevyydet suunnitella kaikkein vaativimpiakin kohteita. Meiltä sujuu sekä uudiskohteiden suunnittelu että erilaiset korjaus- ja muutossuunnitelmat ja olemme toteuttaneet myös erityyppisiä laajennuksia, taloyhtiöiden muutostöitä ja peruskorjauksia sekä ravintola- ja majoitustilojen suunnitelmia. Omaamme kokemusta kaikista erilaisista runkorakenteista mukaan lukien erilaiset puu- ja kivitalot, clt-rakenteet, Poroton-täystiili- ja betonielementtitalot sekä hirsirakenteet. Tarjoamme arkkitehti- ja pääsuunnittelun lisäksi sisustus- ja valaistussuunnittelua, pihasuunnittelua sekä rakennussuunnittelua. Työskentelemme Tampereelta käsin, mutta toimimme koko Suomen alueella ja meiltä löytyykin toteutettuja kohteita eteläisestä Suomesta aina pohjoisen tuntureille saakka.

Yhteenveto

Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme kuitenkin suostumuksesi evästeiden käytölle. Käytämme evästeitä sivuston käyttökokemuksen parantamiseen sekä kävijämäärän anonyymiin analysoimiseen. Jotkut evästeet ovat sivuillamme esiintyvien kolmansien osapuolten palveluiden asettamia. Voit muuttaa valitsemiasi evästeasetuksia evästeilmoituksen kautta.